Huippumyyjä, joka suoritti suorittamista

”Rakastan työtäni. Siksi myös uuvuin siitä.”

Työuupumuksesta puhutaan paljon, mutta kokemukseni mukaan työkuormaa lähdetään purkamaan usein väärästä päästä, esimerkiksi tekemällä muutoksia työnkuvaan. Se voikin auttaa hetkellisesti, mutta terapiassa ymmärsin ongelmani juurisyyt: syvälle juurtuneet, vuosien mittaan automaattisiksi muuttuneet negatiiviset toimintamallit.  

Suoritin suorittamista. Työpuhelin kulki aina matkassa ja sähköpostia tarkistin jopa pakkomielteisesti. Jos oli hetki aikaa, aloin heti kehitellä uutta projektia. Terapiassa havahduin siihen, että olin palkinnut itseni suorittamalla taas yhden asian –  ja uuden annoksen saadakseni minun oli jälleen suoritettava.

Omaa elämän tärkeysjärjestystä miettiessäni hätkähdin, miten ristiriitaisesti olin toiminut jo vuosikausia – mieletön suorittaminen on täysin vastoin arvojani. Ymmärsin, miten pakkomielteisesti suoritin sekä työtäni että arkeani. 

Terapiajakso oli tarpeellinen lähtölaukaus muutosmatkalle. Se auttoi tunnistamaan tilanteet, joissa helposti “lähtee laukalle”, ja nyt minun on myös helpompi sanoa ei. Konkreettisin muutos oli ahdistusoireiden merkittävä väheneminen. 

Ammattilaiset ovat ammattilaisia syystä: olin sokeutunut omalle toiminnalleni, mutta ulkopuolinen apu sai aikaan kauan kaivatun sysäyksen muutokseen.

Avoimuus on yrityksemme tärkeimpiä arvoja, ja meillä työntekijöiden hyvinvointi ymmärretään voimavaraksi. Olen kiitollinen siitä, että työnantajani suositteli HouseOfTherapya. 

Loimaan terapiakartano on upea paikka, jossa varmasti kaikki tuntevat olonsa tervetulleiksi. Kaunis luonto, todella hyvä ruoka – ja kenties itselleni tärkeimpänä: mikä ihana virikkeettömyys! 

Oletko valmis muutokseen?

Terapiatili-rahoituksella

saat joustavasti jopa 12 kk korotonta maksuaikaa muutoksellesi! Meillä voit maksaa myös laskulla tai sinulle sopivissa erissä. Rahoituksen hakeminen on helppoa ja nopeaa. ​